torstai 22. maaliskuuta 2012

Jäsenhakemus käsitelty ja hyväksytty. Tervetuloa joukkoon!

Minut on hyväksytty jäseneksi Locost Finland ry:een

Rakentaminen edistyy hitaasti, mutta jotain on saanut tässä kahden viikon aikana tehtyä kuitenkin. Vähän haitannut nuo koulutukset. kymmenestä työpäivästä kuusi koulutuksissa. Työnantaja aikoo ihan tosissaan tehdä minusta työntekijän itselleen.

Eli olen saanut tehtyä tukivarsien kiinnikkeiden aihioita uusiksi kun ensimmäiset meni suteen. Pitäisi hieman huolellisemmin lukea kuvia. Tukivarsien jigiä joutuu hieman muokkaamaan, että sen saa toimimaan ja taisin tehdä sen liian ohuesta levystä niin se ei pidä muotoaan riittävän hyvin.

Moottoriakin tuli soviteltua runkoon. Kuvissa on korkeat katteet ja koneen ja pellin väliin jäisi liki 25mm. Tosin öljypohja on jo 55mm runkoputken alapuolella, mutta onhan tuossa vara nostaa hieman.
Kuivasumpulla sen voisi saada sopimaan jopa matalien katteiden alle.




Tuli punnittua konetta kun Locost palstalla kyseltiin koneen painoa. Vaaka näytti 86kg. Läppärunko taitaa painaa vähemmän kuin tuo puulaatikko. Öljytkin oli vielä koneessa.

Kuvasta kyllä huomasin, että vaaka ei ollut säädetty nollaan vaan näyttää 3-4kg liian vähän.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Moottori

Tänään sitten sai jotain pientä aikaiseksi hiihtoloman jälkeen. Aloin valmistelemaan jigiä etutukivarsien korvakoita varten, jonka on tarkoitus toimia myös niin, että kaikki runkoputket on jo hitsattu paikalleen. Täytyy laittaa sitten kuva jos saan toimivan version kehiteltyä.

Maanantaina tuli matkahuoltoon Clion syyläri, mutta se oli rikkinäinen niin piti palauttaa. Saa nähdä milloin tulee ehjä tilalle Motonetistä.

Tänään myös saimme kokeiltua Kawasakin moottoria käyntiin ja ihan nätisti kuulosti pyörivän, ehkä vähän huojuva joutokäynti, mutta selvisipä se ettei ole mitään isompaa rikki. Sitten vain kone irti rungosta ja perusteellinen huolto ja nokkaketjun vaihto. Öljypohja pitää ottaa irti ja miettiä sen madaltamista tai kuivasumpun valmistusta. Onkohan kukaan kokeillut sähköisiä pumppuja kuivasumpun siirtopumppuina?