tiistai 17. huhtikuuta 2012

Rungon tekoa

Jotenkin ei tuntunut mikään nyt sattuvan kohdilleen. Eilen jo aloitin laittelemaan runkoa, mutta kun oli työpaikalla niin koko ajan keskeytettiin. Olin siis vapaapäivänäni tekemässä "omia hommia".
Lähes jokainen työkalu piti etsiä ja hitsauskoneen korjaamiseen meni yli tunti. Välillä tietysti meni aikaa etsiessä toisille osia, materiaaleja ja työkaluja.

No lopulta sain palikat ja jigin tehtyä, mutta silti osat hangoitteli  vastaan. FU1 ja FU2 putki pitää hitsata vasta kun alemmat tukivarren korvakot ovat paikallaan. Nyt olin muka saanut hienosti jigin sellaiseksi, että sen saa toimimaan myös kun putket ovat johitsattu, mutta niiden paikat ovat sillai tarkat, että ne pitää hitsata vasta jälkikäteen. Jos putket hitsaa valmiiksi niin ne tulevat varmasti liian leveälle ja silloin korvakot eivät enää mahdu putkien vierelle. Noita kahta putkea ei ole mitoitettu kuviin sillälailla, että ne tulisivat oikein valmiiksi.

Takimmaiset ylätukivarren korvakot ovat myös kuvien mukaan keskellä putkea, mutta jos ne hitsaa niin, niin etummaiset kiinnikkeet tuskin koskettavat putkeen.
Samaa vikaa on ollut omissa CAD-piirustuksissa, mutta olen ollut siinä uskossa, että olen tyhnyt jotain virheitä, mutta kyllä viat ovat oleetmallissa. Mitenkähän muut ovat saaneet kuvilla rungon aikaiseksi?

Kaiken lisäksi työkaverit vielä irvailivat, että kun irroitan rungon jigistä niin se vetelee itsensä kaksinkerroin banaanille. Todella kannustavaa.